Perusopetuksesta, osa 1

7. luokalle asti olin hyvä oppilas, vielä kiinnostunut peruskoulusta ja opetuksesta, liki oppiaineesta riippumatta ja jopa todistukset olivat hyviä, vaikkeivät mitään 9.x keskiarvoisia olleetkaan. Kuitenkin 7. luokan aikana, jossain vuoden vaihteen korvilla, kaikki alkoi tuntua epätodelliselta ja väärältä, sisällöttömältä ja pääosin innottomalta pakkosyötöltä. Tajusin tuolloin hyvin kirkkaasti, että oppituntien sisältö ja valtaosa opetuksesta oli jotain minkä kanssa minä en ole likelläkään samalla aaltopituudella, mutta toisaalta ne olisivat arvokkaita välineitä myöhemmin. Samalla kuitenkin huomasin, että opettajat olivat kangistuneita lahopuisiin rooleihinsa vailla mahdollisuutta olennaisesti vaikuttaa niihin. Siitä sitten lähdettiinkin arvosanojen syöksymäkeen…

Välipitämättömyys, osa 1: Kevyttä introa myöhemmälle

Välinpitämättömyys on loppumaton luonnonvara jota me kaikki kohtaamme satoja, ellei tuhansia, kertoja päivässä ja kuitenkin olemme siihen niin tottuneita, että useimmiten emme edes huomaa sitä.
Kuten aina, rakkaalle lapselle on suotu monta nimeä, kenelle se on piittaamattomuutta, kenelle huonoja tapoja, ehkä itsekeskeisyyttä tai empatiakyvyttömyyttä, muodikkaasti jopa narsismia, hui.