Perusopetuksesta, osa 1

7. luokalle asti olin hyvä oppilas, vielä kiinnostunut peruskoulusta ja opetuksesta, liki oppiaineesta riippumatta ja jopa todistukset olivat hyviä, vaikkeivät mitään 9.x keskiarvoisia olleetkaan. Kuitenkin 7. luokan aikana, jossain vuoden vaihteen korvilla, kaikki alkoi tuntua epätodelliselta ja väärältä, sisällöttömältä ja pääosin innottomalta pakkosyötöltä. Tajusin tuolloin hyvin kirkkaasti, että oppituntien sisältö ja valtaosa opetuksesta oli jotain minkä kanssa minä en ole likelläkään samalla aaltopituudella, mutta toisaalta ne olisivat arvokkaita välineitä myöhemmin. Samalla kuitenkin huomasin, että opettajat olivat kangistuneita lahopuisiin rooleihinsa vailla mahdollisuutta olennaisesti vaikuttaa niihin. Siitä sitten lähdettiinkin arvosanojen syöksymäkeen…

Peruskouluissa ne joita opetus ja opiskelu ylipäänsä kiinnostaa, jotka viihtyvät koulussa, ovat niitä jotka oikeasti panostavat jo peruskouluaikaiseen opiskeluunsa. Tämä porukka pitkälti kävisi koulua hymyillen vaikka polvia myöten suossa, siitä huolimatta että taivaalta tulee räntää ja opettaja roolittuu luokan edessä kuin kliseinen vääpeli konsanaan, naama punaisena komentoja kiljuen. Näitä ihmisiä asia itsessään kiinnostaa, uudet asiat kiinnostavat silloinkin kun ne eivät ole juuri oman mielenkiinnon kiintotähtiä, opiskelu on tiedostamattakin väline johonkin muuhun ja yllättävän usein se on myös velvollisuus ja kunnia-asia. Yhtäkaikki, nämä ihmiset kannattelevat Suomen PISA-tuloksia. Ja he tulevat tekemään sen jatkossakin, jokseenkin riippumatta opetuksen muutoksista. Näitä ihmisiä kutsutaan isänmaan toivoiksi.

Ja sitten on ne muut… Ne muut on kirjava sakki, on introverttejä hiljaisia, on kapinoivia möykkääjiä, on omia asioitaan puuhastelevia tuhahtelijoita jne. Yhteistä tälle porukalle on se, että enemmän tai vähemmän heillä on taipumusta tylsistyneinä pyrkiä aiheuttamaa häiriötä oppitunnilla ja vain siksi ettei olisi niin tylsää. Tai ehkä he vain kaipaavat huomiota, ylipäänsä, huutavat kurkku suorana apua jottei olisi niin tylsää, jotta hekin jaksaisivat opiskella, jotta heidätkin huomattaisiin, mielellään myös hyvistä opiskelutuloksistaan, koulussa ja kotona.

Yhtäkaikki, tälle jälkimmäiselle porukalle koulu itsessään ei tunnu mielekkäältä ja kiinnostavalta, kelle mistäkin syystä. Koulu, opetus ja opiskelu eivät keskivertoasussaan tarjoa tälle porukalle sitä mistä he syttyisivät. Ei muuten kuin ehkä satunnaisesti silloin kun on vaikka lempiaineen tunnit, jonkin muuten turhauttavan aineen tunnilla käsitellään asiaa josta ko. henkilö on erityisesti kiinnostunut, tehdäänkin jotain sisällöltään poikkeuksellista tai kun joku opettaja omalla olemuksellaan ja metodiikallaan saa aineen vaikuttavaan tylsistyneestä hiukan mielenkiintoisemmalta.

Erityisesti tämän jälkimmäisen porukan osalta suomalainen koulutusjärjestelmä on kusessa, kaulaansa myöden. Tämä on se porukka jonka saaminen edes piirun verran enemmän mukaan opiskeluun kantaa hedelmää kaikkien opiskelijoiden puolesta ja ensin mainitun ryhmän voi surutta unohtaa heti kättelyssä kun puhutaan vaikkapa PISA-tulosten notkahtamisesta tai koulujen ongelmista. Kummallisesti silti keskustelu julkisuudessa käy vain yleisellä tasolla koko peruskoulutuksen ympärillä. Hiukan sama kuin että puhuttaisiin kokonaisen talon täydestä putkiremontista silloin kun tiedetään että vain yhdessä putkiliitoksessa on vikaa. Hölmöläisten hommaa, korjataan kaikkea vaikka tiedetään että vain osassa on vikaa ja peruskoulutuksen kohdalla oikeastaan pystytään jopa erottelemaan ne asiat joissa vikaa ei suoranaisesti ole, ainakaan ilman selvästi rikkonaisia osia.

Parasta mitä Opetushallitus voisi tehdä, juuri nyt ja sassiin sittenkin, olisi kysyä arkisen opetustyön tekijöiltä miten he kokevat tilanteen, mitä asioita opetuksessa heidän mielestään tulisi tarkastella muutosta kaipaavina asioina ja mitkä asiat heidän arkisessaan työssään eniten haittaavat heidän mielestään heidän opetustyötään. Samalla luonnollisestikin kannattaa kysyä mitkä asiat tuntuisivat olevan riittävän hyvin ja mitkä asiat antavat opettajille lisää virtaa heidän työskentelylleen. Ja kysyä todellakin kaikilta perusasteen opettajilta tätä asiaa, anonyymisti, opetusaineet huomioiden. On sanomattakin selvää, että resurssit nousisivat kyselyn tähdiksi vaikka painotettaisiinkin että rahasta ei haluta puhua, mutta varmasti tulisi muitakin hyödyllisiä asioita ilmi.

Voisiko näin tapahtua, jalkautuisiko Opetushallitus edes kyselyn verran päätöstensä seuraamusten kantajien sekaan, kyselyhän ei sido mihinkään toimintaan? Valitettavasti en usko, ole sen verran kyyninen. Ele itsessään olisi kuitenkin hieno, annetaan suorittavan portaan kerrankin sanoa keskitetysti ja hallitusti mitä ovat mieltä. Ei siitä ainakaan vahinkoa voisi olla, eikä etenkään imagollisesti, rahaa toki hiukan palaisi mutta sitä Opetushallitus on jo tottunut polttamaan turhempiinkin asioihin. Opetushallitus(kin) voisi ottaa mallia yritysmaailmasta tässä suhteessa ja hetken verran miettiä mitä heidän ”asiakkaans”a ajattelisivat jos tekisimme näin, noin tai emme mitään. Mainemunausten saralla trendi on jyrkästi nouseva ja on vain ajan kysymys koska liian painava torttu osuu myös jonkin julkishallinnon toimijan tuulettimeen. Nyt olisi hyvä hetki aloittaa kuuntelemaan omia ”asiakkaitaan”…

//randombypasser//