Välipitämättömyys, osa 1: Kevyttä introa myöhemmälle

Välinpitämättömyys on loppumaton luonnonvara jota me kaikki kohtaamme satoja, ellei tuhansia, kertoja päivässä ja kuitenkin olemme siihen niin tottuneita, että useimmiten emme edes huomaa sitä.
Kuten aina, rakkaalle lapselle on suotu monta nimeä, kenelle se on piittaamattomuutta, kenelle huonoja tapoja, ehkä itsekeskeisyyttä tai empatiakyvyttömyyttä, muodikkaasti jopa narsismia, hui.

Yhteistä kaikille kategorioinneille on kuitenkin se, että kohtaamme käytöstä jonka perusteella päättelemme, että toinen osapuoli ei sen hetken tapahtumassa välitä meidän tarpeistamme ja usein myös vaikuttaa siltä kuin emme olisi toiselle edes olemassa siinä tapahtumassa jonka jaamme toisen kanssa. Useimmiten kyse on puhtaasti piittaamattomuudesta, ajattelemattomuudesta, itsekeskeisyydestä, välinpitämättömyydestä.
Koska kyseistä toimintamallia voidaan käyttökielessä kutsua niin monilla nimillä, valitsen käytettäväksi tuon välinpitämättömyyden asioiden yksinkertaistamiseksi myöhemmissä kirjoituksissa.
Jos joku haluaa vängätä siitä että tässä kirjoituksessa termi oli ok, mutta seuraavassa kirjoituksessa käsiteltiin kyllä selvästi narsistisia piirteitä, niin kaikin mokomin, koteloidu rauhassa lokeroosi ja kinaa peilikuvasi kanssa.

Se siitä, voidaan siirtyä asiaan. Tämän illan aihe on kaupassa käyminen ja sen sujuvuuden esteet.

En mitenkään ymmärrä päivittäistavarakaupassa sitä, että ihmiset seisovat kärryinensä keskellä käytävää, vilkaisevat sinuun, mutta eivät tee elettäkään mahdollistaakseen sinulle kohtuullista ohitusreittiä.
Miten vaikeaa se voi olla siirtää ruhonsa ja kärrynsä sivummalle, siirryt sinne kohta kuitenkin kun lähdet arpomaan seuraavaa ostostasi? Ilmeisesti kyse on jostain alkukantaisesta reviirikäyttäytymisestä, mitenkään muuten en tätä ymmärrä. Paitsi tietysti välinpitämättömyytenä, mitäpä minä tuosta toisesta kaupassa, voit sinä reppana puolestani kiertää vaikka koko hyllyrivin…
Olen itse ottanut tavakseni hyvin tyynesti tönäistä käytävän tukkivat kärryt huut helvettiin edestäni, saatanpa joskus murahtaa ääneen että voisi niitä sivummallakin pitää, kaupassa on muitakin ihmisiä. En tiedä toimiiko tuo hetkeä pidemmälle, mutta ainakin itselläni on tie auki ja voin suositella toimintamallia muillekin kypsyneille.

En myöskään ymmärrä niitä yksittäisiä vanhempia jotka ovat saapuneet ruokaostoksilleen kauppaan yhden tai useamman väsyneen lapsen kanssa tai jotka antavat lastensa juosta kaupassa melko vapaina.
Ymmärrän hyvin, että useinkin tilanne lapsellisella on hankala ja joko kaupassa käydään lasten kanssa tai sitten ei käydä ollenkaan. Kuitenkin empiirisen suppean otantani (~3 kauppareissua/viikko á ~10 vuotta) mukaan kaupassa on minä tahansa keskimääräisenä arki-iltana huomattavasti enemmän yhden aikuisen edustamia lastentarhoja kuin olisi tuttaviston lapsiperheiden (~20) kauppareissukertomusten perusteella oletettavaa. Niinpä oletan, että tässäkin asiassa on menty puhtaasti siitä missä aita on matalin. Matalin itselle ja siis todellakin tarkoitan vain sitä aikuista itseään, koska usein väsyneet lapsetkin olisivat mieluummin missä tahansa muaalla kuin kaupassa tappelemassa jostain hiton tikkarista. Siis kylmää välinpitämättömyyttä, eikä ainoastaan kanssaeläjiä, vaan myös omaa jälkikasvua, kohtaan. Hävetkää!

Jokseenkin ymmärrystäni vaille jäävät ihmiset jotka eivät saa kassalla itsenäisesti asetettua hihnalle eri asiakkaiden ostosten rajaa merkkaavia kapuloita omien ostostensa perään, kyse on hyvin pienestä eleestä.
Täydellisen ällistyttävää. Ei siksi että kyse on niin pienestä eleestä, vaan siksi että kyse on myös omasta edusta, siitä ettei tartte naama punaisena puhista kassaihmisille joka sotkee kahden asiakkaan ostokset. Mutta idioottien määrä tämän maan kassajonoissa ei lakkaa milloinkaan yllättämästä minua. Ei ihme että piskuisella Suomella menee niin heikosti, tällaisella välinpitämättömyyden määrällä saa melkein kuunkin pudotettua radaltaan, saati sitten pienen maan sisäisen hyvinvoinnin ja me-hengen.

Ja täysin vailla ymmärrystäni ovat ihmiset jotka jäävät nostelemaan ostoksiaan kasseihin hitaasti, hartaudella ja huomionsa muihin asioihin kiinnittäen, melkein kuin poimisivat maailman kauneimpia kukkasia.
Elinkaarensa loppumetrejä tutisten tapaileva eläkeläinen ostoksiaan pakkaamassa on aivan eri asia, sellaisen hidasta haparointia siedän hyvillä mielin, olenhan samassa tilanteessa ennen pitkää itsekin. Mutta en jaksa ymmärtää sitä, että elämänsä terässä oleva ihminen nostelee tavaroitaan kassiin kuin laiskiainen lehtiä kitaansa ja seuraa samalla toisella silmällään jo taaksen jättämänsä kassan tapahtumia, silloinkin kun siellä asioin vain minä, tylsä ja tavallinen minä. Kuitenkin melkoista hupia saa aina siinä kohden kun nämä typeryyden ylistykset vihdoin tajuavat tukkivansa puolet kassan lastausalueesta ja alkavat heittelemään tavaroitaan järjettömällä tahdilla kasseihinsa, jolloin useinkin pehmeät tavarat menevät pohjalle siihen päälle viskotaan sitten 5 litraa maitoa. Voi sitä vitutusta kotona kun omenat ovat jo kaupasta tullessaan aivan kolhuilla…

Loppujen lopuksi tilanne ei harmita minua lähellekään niin paljon kuin yo. kirjoitus voisi antaa ymmärtää. Asia lähinnä ihmetyttää, koska kyse on aivan pienen pienestä ajattelutavan muutoksesta. Tämän siis täytyy tarkoittaa sitä, että isohko osa suomalaisista ei hetkenkään ajaksi pysähdy seuraamaan omaa toimintaansa ikäänkuin sivusta ja pohtimaan sitä yksinkertaista pientä asiaa:
Miten minä haluaisin että minua kohdeltaisiin tuossa tilanteessa?

Välinpitämättömyys muita kohtaan on oikeastaan törkeää, mutta en osaa edes kuvitella mitä se on kun sen tekee itselleen. Tästä johtuen en jaksakaan niin kamalasti tilanteesta kiehahtaa, vaan luotan edelleen siihen että sitä niitetään mitä on kylvettykin.
Ei muuta kun rattoisia kauppareissuja itse kullekin, etenkin näin pyhien alla, sekä tsemppiä Kataiselle ja Urpilaiselle, unohtakaa ne kestävyysvajeet ja luottoluokitukset, ongelmat on paljon syvemmällä.

//randombypasser//